Koskela: Erään päätöksen lyhyt historia

Hannu Tuominen, terveyslautakunnan jäsen

Tämä ei ole tehdyn päätöksen puolustelua tai selittelyä. Päätöksentekoon liittyi piirteitä, joiden vuoksi asiaan oli perehdyttävä poikkeuksellisen huolellisesti. Itse päätös ei kuitenkaan ollut vaikea.

Koskelan terveysasema syntyi, kun Käpylän terveysasema vuonna 2002 joutui homeongelmien vuoksi evakkoon. Väliaikaisiksi luvatut tilat löytyivät Koskelan sairaala-alueelta, missä oli yksi vuodeosasto vapaana. Sille, joka ei ole koskaan Koskelassa käynyt, kerron että vanha sairaala-alue on idyllisen rauhallinen. Rakennukset ovat suojeltuja, mutta eivät kovin hyvin sovellu nykyaikaisen terveydenhuollon tarpeisiin.

Vuoden 2002 jälkeen on käyty mittava keskustelu terveysasemien luonteesta ja lukumäärästä. Valittavana oli kaksi vaihtoehtoa: joko lisätään ”kortteliterveysasemia” ja taataan terveydenhuollon lähipalvelut kaikille tai keskitetään palveluja ja taataan laajat ja häiriöttömät palvelut. Terveyslautakunnassa päädyttiin harventamaan terveysasemaverkkoa ja kehittämään muutamaa laajemman palvelun pääterveysasemaa. Koskela asettui tässä lähiterveysasemaksi samoin kuin läheinen Oulunkylä.

Ohitan sen osan Koskelan historiasta, jossa en ole itse ollut mukana, ja hyppään suoraan ”Pajusen listaan”. Terveyskeskus esitti nyt Koskelan terveysaseman siirtämistä Oulunkylän terveysaseman yhteyteen. Käpyläläiset ymmärrettävästi huolestuivat ja alkoivat puolustaa lähipalveluaan.

Pohdiskelin tässä vaiheessa, että terveysaseman lakkauttaminen edellyttää joko palvelutason selvää paranemista tai huomattavaa säästöä. Kun kumpaakaan ei näyttänyt olevan tulossa ja kun käpyläläiset lisäksi näyttivät yhtenäisesti olevan siirtoa vastaan, olin varovaisen vahvasti kallistunut terveysaseman säilyttämisen kannalle.

Halusimme kuitenkin perehtyä asioihin paikan päällä. Terveyslautakunta kävi tutustumassa sekä Koskelan että Oulunkylän terveysasemaan. Ja kas: minun oli pakko kääntää takkini. Osoittautui, että idyllistä huolimatta Koskelan terveysaseman tilanne oli kestämätön. Sairaalan vuodeosastoksi aikanaan suunnitellut tilat käyvät hätäratkaisuksi, mutta pysyviksi tiloiksi terveysasemalle niistä ei ole. Koskelan terveysaseman tilat vaatisivat pikaista ja täydellistä peruskorjausta, mutta sittenkään ei saataisi tyydyttävää tulosta.

Pohdimme lautakunnassa myös sitä, voitaisiinko terveysasema säilyttää Koskelassa jossakin muussa rakennuksessa. Sopivaa vapaata tai vapautuvaa tilaa ei kuitenkaan löytynyt – ja vaikka löytyisikin, tarvittaisiin mittavat peruskorjaukset. Iso ongelma on se, että Koskelan sairaala-alueen suunnittelu on edennyt kovin hitaasti. Kun suojeltujen rakennusten tulevasta käytöstä ei ole selvyyttä, ei niihin kannata tehdä miljoonaremontteja.

- - -

Jouduin tämän päätöksen loppuvaiheissa pohtimaan suhtautumistani kansalaisliikkeisiin. Asukasaktivisti Heikki Takkisen taakse asettuneiden käpyläläisten yleinen mielipide vastusti voimakkaasti terveysaseman lakkauttamista. Olisi ollut ehkä vähän houkuttelevankin helppoa asettua myötäilemään tätä mielipidevyöryä – varsinkin, kun siitä olisi tiennyt saavansa helppoja poliittisia kannatuspisteitä. Totesin kuitenkin, että omat suorat havaintoni ja välikädettömät keskusteluni antoivat tilanteesta toisenlaisen kuvan kuin se, minkä organisoitunut asukastoiminta antoi. Koskelan terveysaseman siirtäminen Oulunkylään heikentää selvästi useiden käpyläläisten palveluja, siitä ei ole epäilystä. En kuitenkaan voinut päätyä muuhun tulokseen kuin siihen, että sen säilyttäminen olisi ollut vielä huonompi päätös. Kunnioitan asukastoimintaa – olenhan itsekin sitä harjoittanut - mutta kaikella kunnioituksella, erilaisten näkökantojen tasapuolista huomioon ottamista siltä ei pidä odottaa eikä edellyttää. Tai kaupungin terveydenhuollon kehittämistä kokonaisuutena.

Toiset olivat toista mieltä, ja heillä oli siihen perusteensa. Minä päädyin parhaiksi ymmärtämieni argumenttien pohjalta tähän.

Jukka Ollila: Perusetuudet kuntoon kuukauden yritystuilla

Suomen perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Oikeus perustoimeentuloon on jokaisella, joka ei itse omin voimin kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa.

Vastaavatko Suomen perusturvaetuudet perustuslakia? Eivät vastaa. Entä voiko niiden varassa oleva elää ihmisarvoista elämää? Ei voi, ja siitä on nyt tutkittua tietoa. Keväällä julkaistiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Perusturvan riittävyyden arviointiraportti, joka on laadittu yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen, Tilastokeskuksen sekä Turun yliopiston kanssa. 

Yksin asuva suomalainen tarvitsee kohtuulliseen minimikulutukseen 575-660 euroa kuukaudessa asumiskulujen jälkeen. Kun asiaa on kysytty haastattelututkimuksessa, on päädytty lukuun 670 euroa. Tätä vähemmällä ei väestön mielipiteen mukaan tule kerta kaikkiaan toimeen.

Todellisuudessa perusetuudet yksin asuvalle ovat tyypillisesti 400 euron luokkaa. Perusturvan varassa elävän yksinasuvan tulotaso on kohtuullisten asumismenojen jälkeen 23–32 prosenttia suomalaisen keskipalkasta. Siis neljäsosa tai kolmasosa siitä, mitä ihmiset yleensä ansaitsevat. Ei ihme, että kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että perusetuudet ovat liian pieniä. 1,5 prosenttia eli vähän useampi kuin joka sadas on sitä mieltä, että ne ovat liian suuria.  

Vuonna 2009 näitä perusetuuksien varassa eläviä ihmisiä oli noin 150 000. Siis ihmisiä, joiden kotitalouksien bruttotuloista yli 90 prosenttia koostui perusturvaetuuksista. Vuodesta 1990 lähtien heidän määränsä on kaksinkertaistunut. Se, että 150 000 suomalaista tällä tavoin nöyryytetään, on väärin. Niin ei saa olla.  Näitä ihmisiä on autettava.

Paljonko tämä maksaisi? Karkea laskukoe voisi olla tällainen: 150 000 ihmistä x 250 euroa x 12 kuukautta = 450 miljoonan lisämenot vuodessa. Käytännössä lisämenoja voisi olla vaikka 300 miljoonaa, kun ihmisten tarvitsisi vähemmän turvautua toimeentulotukeen tai hakea asumistukea. Vain vähän enemmän kuin Vihreiden perustulomalli, joka ei maksaisi mitään.

Jos kuitenkin pitää paikkansa se, että yritystukia jaetaan vuodessa neljä miljardia euroa, niin tuon karkean laskukokeen perusteella perusturvaetuudet nostettaisiin kohtuulliselle minimitasolle yhden kuukauden yritystuilla. Edellyttäen, ettei ansiosidonnaisia tukia jouduttaisi nostamaan vastaavasti, minkä hallitus meni sopimaan työmarkkinajärjestöjen kanssa sosiaalitupossa.

Toivottavasti tuleva hallitus ei mene sopimaan yrittäjäjärjestöjen kanssa, että perusturvaetuuksia voi nostaa vain, jos yritystukia nostetaan vastaavasti. Tai joku puolue väitä, että on väärin, jos perusturvan varassa elävien ja yritysten edut asetetaan vastakkain.

150 000 suomalaisen nöyryyttäminen loppuu joka tapauksessa niin vähällä, että vauraalle Suomelle se on pikkurahaa. Joku tutkija heitti, että 1960-luvulla kansantuote oli ehkä kuudesosa nykyisestä. Miten silloin Suomella oli varaa toteuttaa suuria koko väestöä koskevia sosiaaliuudistuksia vuosi toisensa jälkeen. Ja nyt ei ole varaa tähän?

Meidän kannattaisi pitää kiinni vanhasta hyvästä pohjoismaisesta hyvinvointimallista, jossa etuudet ovat universaaleja, tarkoitettu kaikille, että edes kohtuullinen minimitoimeentulo on tarkoitettu jokaiselle. Yhteiskuntarauha on myös hyvinvoivien etu. Suomalaisten mentaliteetilla – ja asemäärällä – ei kannata lähteä sille tielle, että ihmiset syrjäytyvät, leimaantuvat ja katkeroituvat.

Sanna Vesikansa: Hollitupameininki pois päivähoidosta

Järjestimme eilen keskustelutilaisuuden päivähoidon laadusta Eduskunnan kansalaisinfossa. Asiantuntijoiksi olimme kutsuneet  yksikön päällikkö Päivi Lindbergin THL:n Lasten, nuorten ja perheiden palveluista ja päivähoidon johtajan Satu Järvenkallaksen sosiaalivirastosta.

Lindberg tunsi hyvin Helsingin päivähoidon polttavat kysymykset: vihreiden ajaman päiväkotiryhmien pienentämisen, henkilöstön ikääntymisen ja eläköitymisen, tiukan resurssitilanteen.
Lindberg väitti, ettei päiväkotien rauhattomuus synny yksinomaan suuresta ryhmäkoosta. Työelämän muutokset, osa-aikaisen hoidon lisääntyminen, muut tehtävät kuin lasten kanssa oleminen ja sijaisten puute aiheuttavat tunnelmaa, että ollaan kuin hollituvassa.

Olen samaa ja eri mieltä. Päivähoitolaki vuodelta 1973 on vihdoin syytä uudistaa.  Rauhallista lapsuutta ei saa yksin ryhmäkoon määrittelyllä, mutta voi se tuoda jotain rotia kuntien touhuun. Ryhmäkoon määritteleminen ei poista myöskään pienryhmätoimintaa. Se luo jonkinlaisen suojan jättiryhmiltä jumppasaleihin – vaikka tottakai ryhmäkokoakin voivat kunnat halutessaan kiertää.

Satu Järvenkallas kertoi Helsingin ja etenkin kantakaupungin tilanteesta. Minullekin oli uutta, että eniten päiväkotilasten määrä on kasvussa kotikulmillani Maunulassa ja mm.  Haagassa, Vallilassa. Lasten määrä kasvaa kaikkialla paitsi Östersundomissa.

Vilkkaassa keskustelussa tuli hyvin esille perheiden näkökulmaa: onko henkilökunta aktiivisesti mukana lasten ulkoilussa vai keskusteleeko vain keskenään. Entä kun kaverisuhteet katkeavat päiväkotien vaihtamiseen, kun toivottua paikkaa ei heti saa. Miten  ostopalvelu- ja yksityisissä päiväkoteja valvotaan?

Tärkeintä on taata päivähoidolle resurssit todellisen lapsimäärän mukaan. Tälläkin hetkellä hoidossa on 580 lasta enemmän kuin mitä tälle vuodelle on budjetoitu paikkoja. Lapset hoidetaan, mutta rahat ovat koko ajan tiukalla. Toimintaa on vaikea suunnitella, kun tavoitteet jo vuoden alussa karkaavat käsistä.

Viime viikonlopun budjettiraamineuvotteluissa näin tehtiinkin ja olen hyvin tyytyväinen poliittisten ryhmien sopuun. Tein asiasta myös aloitteen, joka tulee käsittelyyn kevään aikana lautakuntaan. Odotan innolla vastausta etenkin talous- ja suunnittelukeskukselta, koska rahastahan tässä on kyse.

Hannu Tuominen: Terveysasemat ovat kaikkien kaupunkilaisten peruspalvelua
 
Helsingin terveyslautakunta kävi taannoin tutustumassa Koskelan ja Oulunkylän terveysasemiin. "Palveluverkon kehittämisestä" kun oli jäljellä Terveyskeskuksen osalta enää esitys Koskelan terveysaseman toimintojen siirtämisestä Oulunkylään.

Asia ei kuitenkaan ole sen jälkeen palannut esityslistalle. Nähtävästi saamme sen uudelleen eteemme vasta sitten, kun vaalit ovat turvallisesti takana.

Kun terveysasemista on käyty julkista keskustelua, on kaupunkilaisten tahtona ja tarpeena säännöllisesti tuotu esiin kaksi isoa vaatimusta. Ensiksi terveysasemat on nähty lähipalveluna, jota ei saa karsia. Tällä perusteella on Käpylästäkin saatu pitkä lista allekirjoituksia vaatimukselle Koskelan terveysaseman säilyttämisestä. Toisaalta vaaditaan, että kaikilla terveysasemilla pitää saada "työterveyshuollon tasoista" hoitoa.

Ovatko nämä vaatimukset yhdistettävissä?

Ovat ja eivät ole. Ongelmallisinta tässä on se, että nuo kaksi vaatimusta eivät ole aivan yhteismitallisia. Sekin helpottaisi, jos keskustelijat ilmaisisivat hiukan tarkemmin, mitä he tarkoittavat puhuessaan "lähipalvelusta" tai "työterveyshuollon tasosta". Jos ajatellaan, että terveysasemat ovat jäämässä toisen tai kolmannen luokan peruspalveluksi, niin siihen ei Helsinginkään kokoinen kaupunki voi paljon vaikuttaa. Työssä käyvät kaupunkilaiset käyttävät työterveyslääkäriä (ja kokevat saavansa sieltä sitä mitä tilaavat), jolloin terveysasemat jäävät lapsille, vanhuksille ja työttömille. Se on terveydenhuoltomme pahin vinoutuma, mutta kuuluu selvästi valtakunnan politiikkaan. Ehdokkaat huomio! Älkää unohtako! Sen sijaan kaupungin vallassa on päättää, kuinka monta terveysasemaa on ja missä ne sijaitsevat.

Täyden palvelupaletin terveysasema ei ole mahdollinen joka kaupunginosassa. Minusta se ei ole tarpeellinenkaan. Harvemmin tarvittavia erikoislääkäri- tai laboratoriopalveluja voi vallan hyvin keskittää. Kysyntää olisi aukioloaikojen pidentämiselle, mutta henkilökunta ei millään riitä jokaisen terveysaseman ilta-aukiolle.

Jää siis jäljelle se linja, jota edellinen terveyslautakunta jo tapaili: Muodostetaan muutama sellainen terveysasema, jolla on eri alojen erikoislääkäreitä, laboratoriopalvelut ja pidennetyt aukioloajat. Sen lisäksi pidetään yllä lähiterveysasemia, joilla on saatavisssa vain tavalliset yleislääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotot - neuvolaa unohtamatta. Tällä tavoin me kenties voisimme yhdistää vaatimukset tiheästä palveluverkosta ja laajoista palveluista.

Isoin asia jää silti vielä auki: miten takaamme, että terveysasemat säilyttävät asemansa kaikkien kaupunkilaisten peruspalveluna? Jos nykymeno saa jatkua, terveysasemista tulee vielä korostetummin kolmannen luokan odotushuoneita samalla, kun tervein väestö hakeutuu muualle. Sen jälkeen on turha haikailla korkeatasoisen lähiterveysaseman perään.

Ideat jakoon: Miten sinun lapsesi päiväkodista tulisi parempi?

Maanantaina 28.3.Eduskunnan Kansalaisinfossa puhutaan päivähoidosta kahden vihreän ehdokkaan (Johanna Sumuvuori ja Sanna Vesikansa), THL:n asiantuntijan ja Helsingin päivähoitojohtaja Satu Järvenkallaksen kanssa.

Haluamme perheiden äänen ja kokemukset kuuluviin, joten käytä hetki aikaa ja auta vähän!

Kommentoi nätä:
* Millaisia kokemuksia sinulla on päiväkotien/kunnallisen päivähoidon toimivuudesta tai toimimattomuudesta - etenkin Helsingissä?
* Miten päiväkodista tulisi (vielä) parempi paikka omalle lapsellesi? 
* Millä arkijärkisillä keinoilla voitaisiin helpottaa esimerkiksi sijais- ja tilapulaa tai hoitopaikan saamista läheltä kotia?  

Voit myös jakaa linkkiä tutuille lapsiperheellisille, joita tiedät päivähoitokysymysten askarruttavan. Käytämme kommentteja tilaisuudessa keskustelun sparraajina. Tilaisuuden tarkemmat tiedot täällä.

Iso kiitos!

Soininvaara bloggaa lapsiperhevähennyksistä: "Käsittämätön ehdotus"

Osmo Soininvaara kommentoi omassa blogissaan Jutta Urpilaisen esitystä siitä, että demarien 1990-luvun alussa poistamat verotuksen lapsivähennykset palautettaisiin.

Koska ehdotuksen sisältöä ei ole millään tavalla vielä avattu julkisuudessa, Soininvaara haarukoi kolme mahdollista mallia. Niistä kahdessa muutos ei hyödyttäisi millään tavalla kaikkein pienituloisimpia, ja kolmannessakin vain vippaskonstein. Helpompaa olisi suoraan korottaa lapsilisiä, ja kohdentaa tuki tasaisesti kaikille - myös köyhimmille. 

Lue Soininvaaran pointit täältä. 

Riitta Skoglund: Nuorten palvelut yhdeltä luukulta

Sosiaalilautakunta käsitteli viime viikolla Sanna Vesikansan ja muiden ns. nuorisoaloitetta. Aloitteessa tuodaan esille nuorille suunnattua yhden luukun toimintamallia, johon lautakunta kävi tutustumassa Rotterdamissa. Aloitteessa esitetään selvitettäväksi, 1) miten terveyspalvelut tavoittavat syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, 2) millaisia intensiivisiä, etsiviä terveys- ja sosiaalipalveluita olisi tarjottava ja 3) miten työllistymis-, koulutukseen ohjaus ja terveyspalvelut räätälöidään matalan kynnyksen palveluiksi. Sosiaalilautakunnan lisäksi lausunnot on pyydetty terveys-, opetus- ja nuorisolautakunnalta sekä henkilöstökeskuksesta ja talous- ja suunnittelukeskuksesta.

Perehdyin lautakuntien vastauksiin ja listasin eri toimijoiden palveluita ja hankkeita nuorten hyväksi. Ainakin näitä on tarjolla:

• HUS
• Terveyskeskus
• Perheneuvolat
• Tulevaisuustiski 15–17-vuotiaille
• koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto
• sosiaaliasemat
• nuorisotoimi
• Nuorisoasema
• A-klinikka
• Huumeklinikka
• Tsemppari - nuorten Aikalisä –hanke
• VAMOS-projekti 17-29 -vuotiaille
• Luotsi-toiminta
• Verkkoterkkari
• Duuri
• Armi –arkiohjauksen hanke
• nettipalvelu Toisen asteen yhteys
• Uudenmaan nuorten ohjaus UNO-hanke
• nuorten työpajat
• Nuorten kriisipiste
• ehkäisyneuvonta
• Väestöliitto…

Pitelen myös käsissäni Nuorisotiedotuskeskus Kompassin vuonna 2009 julkaisemaa vihkosta, jolla kannen tekstien mukaan näyttää olevan kolme nimeä: Mistä apua! Pieni suuri apupaketti.  Palveluopas nuorille Helsingissä. Hengästyttävää kerrassaan!

Mielessäni on peruskoulun jälkeen lukion tai ammattikoulun keskeyttänyt, työtä vailla oleva nuori. Hän on jossain vaiheessa jäänyt kotiin makaamaan, kuten sanonta kuuluu. Vanhemmat eivät tiedä, mitä kotona heidän työssä ollessaan tapahtuu – tai pikemminkin ei tapahdu. Vanhemmat eivät ehkä ole lainkaan saapuvilla, tai ainakaan selvin päin. Nuorelle tulevaisuus on tuntematon, epätietoisuus omista tavoitteista ahdistaa, mieliala laskee, vuorokausirytmi menee päälaelleen, ravitsemus on niin ja näin, päihteet turruttavat, mikään ei oikein jaksa kiinnostaa, rahaa ei ole, sossuun ei jaksa mennä, yhteydet kavereihin ovat satunnaisia.

Mistä apua? Kuka etsii oikean paikan? Mistä voi aloittaa, jos on monta asiaa? Pitääkö varata aika? Maksaako jotain? Tarvitaanko lähete? Onko puhelimessa saldoa soittamiseen? Onko bussiraha mennä paikan päälle? Entä jos menenkin väärään paikkaan? Voiko mennä päihteissä? Voinko puhua nimettömänä? Onko palvelu vain suomeksi? Voiko joku tulla mukaan kaveriksi? Olenko hullu?

Lautakuntien vastauksista ilmenee, että palveluita, projekteja ja jalkautuvia hankkeita nuorten hyväksi on lukuisia. Samalla palveluiden moninaisuus todellistaa ongelman ja vastaa aloitteen ytimeen. Terveydenhuollon ammattilainenkaan ei ota selvää tuosta viidakosta, saati sitten se kuuluisa erkki. Ei ainakaan ahdistuneena, masentuneena, sivuraiteelta ja yksin.

"Korvaushoitoa harvoille, monille, kenelle?"

Sosiaalilautakunta päätti eilen opioidikorvaushoitojen ostamisesta Helsingin Diakonissalaitokselta. Aiemmin hoitoa ovat tuottaneet ostopalveluina A-klinikkasäätiö ja Diakonissalaitos. Nyt palvelu päätettiin ostaa pelkästään jälkimmäiseltä, reippaasti halvemman tarjouksen perusteella. Puolentoista vuoden puitesopimus on arvoltaan noin 3,3 miljoonaa.

Samalla opioidiriippuvaisten hoito porrastetaan niin, että motivoituneimmille hoidettaville tarjotaan eniten tukitoimia. Porrastuksesta on päätetty jo syksyllä. Porrastus on herättänyt huolta siitä, että osa riippuvuudesta eroon pyrkivistä saa "hoidokseen" pelkän lääkityksen, ja vain osalle tarjotaan myös psykososiaalista tukea kuntoutumiseen.

Korvaushoitoa jonottaa parhaillaan 120 helsinkiläistä. Hoitoon pääsy voi kestää puoli vuotta eli pisimmän hoitotakuun salliman ajan. 

Lautakunna vihreä jäsen Sanna Vesikansa taustoittaa päätöstä omassa blogissaan:

"Lautakunnan saaman selvityksen perusteella laatueroja tarjouksissa ei ollut. Tarjouksen ja aikaisempien kokemusten perusteella ei pystytä osoittamaan, ettei Diakonissalaitos kykenisi tuottamaan tarjouksen mukaista hoitoa. Viraston mukaan tarjoukset olivat asetuksen, käypä hoito -suosituksen ja tarjouspyynnön mukaisia."

"Espoon ja Helsingin saamien tarjousten hintaero oli paljastava: A-klinikkasäätiö on tarjonnut Helsingille kaikissa hoitoluokissa kalliimpaa hintaa kuin Espoolle. Korkeimmillaan hintaero oli 65 prosenttia. Hintaero Diakonissalaitoksen ja A-klinikkasäätiön välillä oli suurimmillaan lähes viisinkertainen."

"Jo hoidon porrastuksesta päätettäessä kävin läpi mahdollisia riskejä. Suurin varaukseni liittyy asiakkaan asemaan ja mahdollisuuksiin vaikuttaa saamansa hoidon laatuun. Helsingissä huumeiden käyttö on suureksi osaksi sekakäyttöä, mikä luo aivan omat haasteensa.

Toisaalta hoitojonoa on saatava eteenpäin ja huolehdittava myös siitä, ettei korvaushoito syö muun päihdehuollon resursseja. Usein kilpailutus on tuottanut kalliimpia palveluita kuin aikaisemmat sopimukset. Nyt näin ei ole."


Lue koko kirjoitus Sannan omasta blogista. 

Jukka Ollila: Vihreät on tavallisen ihmisen asialla

Länsi-Helsingin Vihreillä oli ystävänpäivän tempaus Kannelmäen asemalla. Otimme mukaan Vihreä Lanka -lehteä, Vihreiden esitteitä ja pari pussia karamelleja ja jaoimme aseman seudulla kulkeville ihmisille. Pakkasta oli illansuussa 20 astetta, mutta se ei ollut murheellisin asia tuolla aseman raitilla.

Pahempaa oli ihmisistä huokuva tunnelma. Ihmisistä paistoi apeus, ilottomuus, näköalattomuus, pettymys. Monet ottivat toki vastaan lehden tai esitteitä ja muutama jäi juttusille. Suuri osa heistä oli kuitenkin niitä, jotka olivat jo päättäneet äänestää Vihreitä. Paljon useammalla näkyi tyhjästä alakuloisesta katseesta toteamus: ette te voi meitä auttaa. 

Kannelmäessä vastaan tuli juuri niitä miehiä, joiden keskimääräinen eliniän odote on 9,4 vuotta lyhyempi kuin sosiaalisesti paremmin pärjänneillä alueilla Helsingissä. Samoin vastaan tuli niitä naisia, joiden eliniän odote on keskimäärin 5,6 vuotta lyhyempi kuin ”paremmalla” alueell asuvalla Helsingin asukkaalla. Ohi kulki perusasteen koulutuksen saaneita miehiä, jotka elävät keskimäärin 7,8 vuotta lyhyemmän elämän kuin ne helsinkiläismiehet, joilla on korkeakoulututkinto.

Nämä ihmiset ja äänestäjät ovat syvästi pettyneitä puolueisiin, jotka ovat perinteisesti ajaneet heidän asiaansa. Osa heistä ei enää äänestä lainkaan, osa antaa tukensa perussuomalaisille – puolueelle joka on tarpeeksi viisas ollakseen lupaamatta mitään konkreettista. Mutta on ainakin puolue, joka tuntuu osasta äänestäjistä ”omalta”, sellaiselta joka ei kuulu eliittiin.

Mitä Vihreillä on tarjota näille perushelsinkiläisille?

Vihreiden perinteisesti vahvoja teemoja kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa ja luonnonsuojelua, sukupuolten tasa-arvoa tai maahanmuuttajien asemaa on edelleen puolustettava. Myös valtaosa äänestäjistä pitää näitä asioita tärkeinä. Äänestämään mennessään he tekevät kuitenkin valintansa
ennen kaikkea sen kautta, mitä vastauksia puolueella on työelämän, talouden ja verotuksen sekä sosiaali- ja terveyspolitiikan kysymyksiin. Onko verotus oikeudenmukaista? Pystyykö perusetuuksilla tulemaan toimeen? Saadaanko kehitysvammaisille luvatut asumispalvelut? Tavoitetaanko syrjäytymisvaarassa olevat nuoret? Toimiiko julkinen terveydenhuolto ja vanhuspotilaiden hoitoketju?

Vihreillä on oikeudenmukaiset ja toimivat vastaukset kaikkiin sosiaali- ja terveysalan kysymyksiin. Tärkeimmät linjaukset ovat tuoreessa sosiaali- ja terveyspoliittisesta ohjelmassa. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa tehdään ahkeraa työtä. Vihreät kirjoittavat asiantuntevia kirjoja, joita muitakin puolueita kannattavat lukevat. Vihreässä Langassa on juuri julkaistu erinomainen kirjoitus köyhyyden lisääntymisestä.

Tämä viesti on saatava perille sinne Kannelmäen aseman raitille asti: Vihreät ajaa sosiaali- ja terveysasioita – sekä kestävää kehitystä että sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Hannu Tuominen: Vihertäviä innovaatioita

Olin tiistaina Kontulassa asukkaiden terveysfoorumissa. Tähän tilaisuuteen oli kutsuttu terveyslautakunnan jäsenten lisäksi Terveyskeskuksen ylintä johtoa. Kun edellisen kerran noin vuosi sitten olin vastaavassa tilaisuudessa, tapetilla oli Kokoomuksen esitys Kontulan terveysaseman kilpailuttamisesta. Silloin asukkaat pitivät kipakoita puheenvuoroja terveysaseman lääkäripulasta ja ihmettelivät, eikö asioita saada millään kuntoon.


Tällä kertaa saimme enimmäkseen kiitosta, niin me luottamushenkilöt kuin varsinkin Terken virkamiesjohto. Mitä vuoden aikana on tapahtunut?

Kokoomus on lähes uskonkappaleen tavoin toistanut esitystään ”yhden terveysaseman kilpailuttamisesta”. Käytännössä kaikki ovat ymmärtäneet tällä tarkoitetun Kontulan antamisesta yksityisin voimin hoidettavaksi. Kun lääkäreitä ei ole saatu virkoihin, on sanottu että yksityisen sektorin innovaatiot auttaisivat.

Innovaatioihin ei kuitenkaan ole tarvittu yksityistä toimijaa, vaan vanhoja käytäntöjä ravistelevat uudet ideat on löydetty ihan oman organisaation sisältä. Yksinkertaisia, mutta tehokkaaksi osoittautuneita ideoita on kaksi. Kolmaskin on, mutta siitä hiukan jäljempänä. Ensimmäinen idea on työskentelymalli, jossa lääkäri ja terveydenhoitaja toimivat työparina. Ajatus on, että potilas kohtaa aina ensin terveydenhoitajan, joka kykenee hoitamaan itse osan käynneistä ja ohjaa tarvittaessa lääkärille. Toinen idea on listautumismalli, jossa potilas valitsee, haluaako tietyn lääkärin potilaaksi vai riittääkö se, että pääsee ensimmäisen vapaan lääkärin vastaanotolle.

Hiukan on tarvittu paikallisia työehtosopimusneuvotteluja, mutta yleisesti ottaen nämä kaksi innovaatiota ovat saaneet aikaan sen, että Kontulan lääkäripula on poistunut.

Tämän blogin kirjoittajat ovat pohtineet paljon sitä, mikä on vihreän terveyspolitiikan ydintä. Ajattelen, että se koostuu ainakin seuraavista: - Kansalaisten yhdenvertaisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että julkinen terveydenhuolto palvelee kaikkia ikään, asemaan tai asuinpaikkaan katsomatta; - Kansalaisyhteiskuntaan kuuluu luottamus yksilön kykyyn ja tahtoon päättää omasta hoidostaan; ja - Toimintaa on suunniteltava kansalaisen eikä organisaation tarpeiden mukaan.

Listautumismalli toteuttaa onnistuessaan erinomaisesti vaatimuksen potilaan näkökulman huomioon ottamisesta. Pienten lasten vanhemmat, perusterveet työssä käyvät keski-ikäiset ja vanhuuden vaivauttamat seniorit ovat aivan erilaisia potilasryhmiä, jotka tarvitsevat erilaista hoitoa – ja erilaisen käyttöliittymän. Lapset käyvät neuvolassa, säännöllistä hoitoa tarvitsevat omalla lääkärillään, ja ”satunnaiskäyttäjät” voivat 1.5.2011 alkaen listautua terveysasemalle ilman nimettyä omalääkäriä.

Kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu julkisen terveydenhuollon sisällä entistä paremmin nyt, kun erot eri terveysasemien välillä ovat pienentyneet. Täytyy kuitenkin muistaa, että terveyserot ovat kasvaneet. Asiat eivät ole kunnossa, jos työssä käyvät terveet suomalaiset saavat ilmaiseksi parempaa hoitoa työterveyshuollon kautta kuin terveysasemia käyttävät työttömät ja eläkeläiset, jotka kaiken lisäksi maksavat käynneistään. Tälle ei kuitenkaan Helsingin päätoksentekokoneisto mahda mitään.

Entä se kolmas teesi? Kansalaisen valinnanvapaus? Jossain määrin se toteutuu nyt käyttöön otettavassa listautumismallissa. Nyt tulee se kolmas julkisen terveydenhuollon innovaatio: Vapunpäivästä lähtien jokainen helsinkiläinen saa itse valita sen terveysaseman, jonka palveluja haluaa käyttää. Kolmen vuoden kuluttua vuonna 2014 (jolloin itse siirryn työelämästä vanhuuseläkkeelle) valinnanvapaus laajenee koko maahan, jolloin Suutarilasta saa käydä Tikkurilan terveysasemalla tai Vaaralasta Jakomäessä.

Näillä innovaatioilla näyttävät Helsingin terveysasemat kykenevän parantamaan palveluaan (eikä rahasta ole nyt tarvinnut puhua ollenkaan). Vihreä terveyspolitiikka tarkoittaa monia muitakin asioita, mutta nämä lämmittävät mieltäni nyt.

Sosiaaliturva remonttiin: Seitsemän askelta kohti perustuloa

Blogin rajaus on vihreä soster-politiikka Helsingissä, mutta ihan kokonaan ei ole tarkoitus pysyä erossa valtakunnanpolitiikasta. Vihreä malli sosiaaliturvajärjestelmän peruskorjaamiseksi on sellainen asia.
Perustulomalli on nyt vaalien alla päivitetty vuoden 2011 tarpeita vastaavaksi, ja löytyy tiiviissä muodossa täältä.

Perustulon avulla korvattaisiin kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet, kuten työttömien perusetuudet, opintotuki ja minimivanhempainpäivärahat. Näin sosiaaliturvasta saataisiin paljon nykyistä yhtenäisempi ja yksinkertaisempi. Hallinnossa voitaisiin keskittyä etuuspäätösten tekemisen sijasta ihmisten henkilökohtaiseen ohjaamiseen ja työkyvyn edistämiseen. Pienetkin lisäansiot kannattaisi ottaa vastaan eikä työnteosta enää rankaistaisi.

Miten malliin sitten päästäisiin? Samalla kertaa päivityksen kanssa julkaistiin seitsemän askelta kohti perustuloa. Listataan ne nyt tässä postauksessakin, kun ovat sopivasti konkreettiset ja jämäkät.

Sanna Vesikansa: Kohti palvelustrategiaa!

"Tällä viikolla oli helppo liputtaa yksityisten markkinoiden ja valinnanvapauden puolesta. Sosiaalilautakunta päätti tarjota omaishoitajille palveluseteliä lyhytaikaiseen hoitoon.

Nykyisin 56 prosenttia lomaan oikeutetuista ikääntyneiden omaishoitajista ei käytä lomapäiviään. Varsin moni ei ole edes oikeutettu vapaapäiviin. Lepoa ei raaskita käyttää erilaisista syistä. Osa pelkää läheisensä joutuvan huonolta tuntuvaan paikkaan, tai joka kerralla eri paikkaan. Sellaisesta menee sekaisin vähemmänkin muistisairas. Parin päivän levon jälkeen hoitajan taakka on entistä raskaampi.

Uskon, että tässä asiassa palveluseteli tuo tärkeän lisävaihtoehdon omaishoitajille, joiden jaksamista tuetaan edelleen liian vähän. Omaishoidontuen palveluseteli parantaa lomituksen saatavuutta.

Valinta yksityisten ja julkisten palveluiden välillä ei ole aina yhtä helppoa. En ole kovin innoissani palvelusetelistä, joka lähinnä lisää yhden tilkun jo valmiiksi monimutkaiseen palvelujärjestelmän peittoon. Seteli lämmittää vain niitä kansalaisia, joiden varpaat sattuvat juuri tämän tilkun alle: heidän täytyy olla  kykeneviä valitsemaan itse haluamansa palvelut ja valmiita maksamaan setelin päälle vähän ylimääräistä.

Vihreät eivät kannata tai vastusta yksityistämistä ideologisesti, vaan kysymykseen on suhtauduttu käytännönläheisesti. Myös kilpailuttamiseen ja yksityistämiseen on oltu usein valmiita – valinta kerrallaan.

Tänä vuonna meidän helsinkiläisten päättäjien on kuitenkin tehtävä isompia linjauksia. Vuoden loppuun mennessä kaupunginvaltuusto päättää Helsingin palvelustrategiasta. Siinä määritellään, mikä palvelu tuotetaan itse, mitkä ostetaan ja mitkä kaupunkilainen voi itse hankkia palvelusetelin tukemana.

Kevään aikana kerätään tilastoja, miten Helsinki järjestää palvelut tällä hetkellä. Syksyn aikana tehdään poliittisia päätöksiä.

Kuntaliitto on patistanut strategiatyöhön jo kauan. Luin liiton markkinointipaperin. Sen mukaan palvelustrategiassa otetaan huomioon mm. kunnan henkilöstövoimavarat, tuloksellisuus, elinvoimaisuus ja markkinoiden hyödyntäminen, palvelujen organisointi, palvelutarpeiden kasvu, hyvät käytännöt, asiakaslähtöisyyden ja käyttäjädemokratian vahvistaminen.

Paljon tärkeitä ja isoja asioita. Kutkuttavaa, millaisen keitoksen poliittiset ryhmät saavat näistä muuttujista aikaiseksi.

Listan viimeisimmät, asiakaslähtöisyys ja käyttäjädemokratia, ovat edelleen isoja aukkoja Helsingin hienoudessa. Miten saadaan käyttäjät suunnittelemaan palveluita eikä vain antamaan asiakaspalautetta tai seisomaan lumihangessa puolustamassa kirjastoja tai ostopalvelupäiväkoteja?

Tähän odotan vihreiltä vahvaa puumerkkiä."

Helsingin Vihreät julkaisi eduskuntavaaliohjelmansa

Helsingin Vihreät julkaisi tänään eduskuntavaaliohjelmansa, joka pohjautuu tiiviisti puolueen toukokuussa hyväksymään poliittiseen ohjelmaan. Sosiaali- ja terveyspolitiikan isoista teemoista mukaan mahtuivat mm. terveyserojen kaventaminen, terveydenhuollon rahoituspohjan selkeyttäminen ja perusturva.

Tässä ohjelman soster-tärpit tiiviissä muodossa:

• Laadukas päivähoito, koulutus ja terveydenhuolto kuuluvat kaikille. 
• Suomen menestys perustuu korkeatasoiseen opetukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Siksi opiskelun on oltava maksutonta ja koulutuksen perusrahoituksen riittävää. Helsinkiin tarvitaan lisää ammattioppilaitosten aloituspaikkoja.
• Suomalaisten terveyserot ovat kasvaneet. Tähän tulee puuttua panostamalla perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn. 
• Terveydenhuollon sekavaa, monikanavaista rahoitusta on selkeytettävä. Lääkehoito ei saa olla ainoa hoito mielenterveys- ja päihdeongelmissa. 
• Vanhusten laitoshoidon on oltava inhimillistä ja sen ohella tulee tarjota riittävästi tuettuja asumismalleja.
• Yhteiskunnan heikoimmista pitää huolehtia. Nykyinen perusturvamme on sekava tilkkutäkki, joka ei toimi. Perustulo toisi oikeudenmukaisen perusturvan kaikille sekä poistaisi perusturvan ja ansioturvan vastakkainasettelun. Se myös kannustaisi työntekoon ja yrittämiseen sekä antaisi työttömille mahdollisuuden koulutukseen ja työllistymiseen.

Koko ohjelma löytyy Helsingin Vihreiden sivuilta.

"Hauskempi kaupunki ei riitä - hyvinvointierot kuriin!"

"Tähän mennessä strategiakaudella on jo onnistuttu tekemään kaupungista entistä elävämpi ja mukavampi, mutta samaan aikaan eriarvoisuus alueittain ja väestöryhmien välillä on lisääntynyt", kirjoittaa vihreän valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Sanna Hellström HeVin sivuilla.

Vihreä ryhmä arvioi valtuustoseminaarissa strategian toteutumista ja kiteytti omat tavoitteensa. Erityisiä toimia vaativia asioita listattiin kolme: kaupunkilaisten hyvinvointierot, mielenkiintoinen ja viihtyisä kaupunki sekä ekologisuus.

"Kaikissa peruspalveluissa pitää olla ennealtaehkäisevä ote ja eriarvoisuuden tasaamiseksi tulee jatkaa positiivisen diskriminaation tiellä. Asukkaiden terveyserojen kaventamiseksi tarvitaan panostusta ja kehittämistä – etenkin perusterveydenhuollon."

Koko kirjoitus HeVin sivuilla.

Timo Juurikkala Hesarissa: Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne ja metropoli

Vihreä kansanedustaja Timo Juurikkala kirjoittaa päivän Hesarissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteista uudistuvassa tai kenties yhdistyvässä "metropolissa".

"Terveydenhuollon tulevaisuusnäkymät on syytä ottaa huomioon myös pohdittaessa pääkaupunkiseudun hallintomalleja. Valitettavasti Helsinki-Vantaan yhdistymistä ja seutuhallintoa setvineet viranhaltijaryhmät eivät vaivautuneet edes pohtimaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa kokonaisuutena, vaan rajasivat HUSin ja erikoissairaanhoidon selvitystensä ulkopuolelle. Sosiaali- ja terveysasiat ovat kuitenkin erittäin keskeinen osa nykyistä kuntien palvelurakennetta ja myös kustannuksia."

Maaliskuussa ratkotaan päivähoidon kesto-ongelmia

Helsinkiläinen päiväkotiarki on tuttua aika monelle: liian isot ryhmät ja liian pienet tilat. Oman alueen hoitopaikkoihin ei pääse kun paikkoja ei ole, ja lapsia kuskataan aamuhämärissä vieraisiin kaupunginosiin. Henkilökunta on hätää kärsimässä, kun sijaisiakaan ei kuulemma saa jos joku sairastuu. Väestöennusteissa tehdään pahoja huteja kun kukaan ei usko, että kantakaupungin perheet aikovat ihan tosissaan jäädä kantakaupunkiin vielä toisen ja kolmannenkin lapsen kanssa.

Kesto-ongelmia ja niiden toivottavasti tuoreita ratkaisuja puidaan sote-ryhmän maaliskuun yleisötilaisuudessa maanantaina 28.3. klo 17-19 Eduskunnan kansalaisinfossa.

Keskustelemassa mm. kansanedustaja Johanna Sumuvuori (vihr.), Helsingin kaupunginvaltuutettu ja sosiaalilautakunnan jäsen Sanna Vesikansa (vihr.) sekä Helsingin sosiaaliviraston päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas. Mukana järjestelyissä Etelä-Helsingin Vihreät - ja hyvä niin, sillä eteläisen Helsingin päiväkotitilanne on kaikkein tukalin.

Mitä sinä haluaisit kysyä valtuutetuilta ja johtavalta virkamieheltä?

Sirkku Ingervo: Ihmisarvoisen vanhuuden puolesta

Ihmisarvoinen vanhuus puhuttaa meitä vihreitä. Kansalaisinfon tilasuuden lisäksi myös Sirkku Ingervo (Helsingn sosiaalilautakunnan vihreä pj) bloggaa tuoreeltaan aiheesta.
 
Palvelukeskusten toimintaa voitaisiin Sirkun mielestä avata laajemmin myös kotona asuville vanhuksille. Kyse on aika simppeleistä asioista joilla on suuri merkitys: kuntosali tai mahdollisuus käyttää tietokonetta. "Jos pystyy kävelemään yli 500 metriä, niin lähtee todennäköisesti ulos, mutta jos ei, niin helposti jää sisälle. Siksi on tärkeää saada mahdollisimman monen  vanhuksen liikuntakyky säilymään ainakin  500 metrin kävelyn verran."

Tärkeä pointti on myös sosiaali- ja terveystoimien yhteistyön tiivistäminen Helsingissä. "Saman katon alle turhan pallottelun vähentämiseksi." 

Lisää Sirkun näkemyksiä ihmisarvoisesta vanhuudesta Helsingin Vihreiden sivuilla. 

Vanhu(u)s ei ole rasite

Helsingin seudun ikivihreät ja Vihreiden eduskuntaryhmä järjestivät tiistaina eduskunnan kansalaisinfossa mukavasti yleisöä houkutelleen ”Ikäihmiset – heitteillä vai hyvässä hoidossa” –keskustelutilaisuuden.

Keskustelemaan oli kutsuttu Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtaja Mikael Fogelholm, kaupunginvaltuutettu Sanna Vesikansa, psykologi ja varavaltuutettu Riitta Skoglund sekä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Yhteiskunnan suoritus- ja tehokeskeisyys keräsivät runsaasti kritiikkiä keskustelijoilta. Mikael Fogelholm pohti ovatko tehokkuuden ja tuottavuuden tavoittelu johtaneet nykytilanteeseen, jossa on ihmisillä on rahaa enemmän kuin koskaan mutta inhimillistä hyvää tuottavat, ihmiskäsiä vaativat työt kuten vanhustenhoito ja lasten perusopetus ovat jatkuvan tinkimisen kohteena.