Helsingissä on päihdehoidon vaihtoehtoja, mutta ongelmana on sopivan hoidon löytyminen ja tuen jatkuvuus riittävän pitkään hoidon nivelvaiheissa. Kun päihdehoitoa tehdään tiukan budjetin puristuksessa, yksilön paras ei aina toteudu.
Nämä jäivät päällimmäisinä mieleen torstain tilaisuudesta, jota järjestin Helsingin Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtajana yhteistyössä Helsingin Vihreiden Naisten kanssa. Mukana oli Helsingin päihdehuollon asiantuntijoita ja rankan huumevierotuksen läpikäynyt kokemusasiantuntija.
Päihdehoidon kynnyksen on oltava mahdollisimman matala, jotta hoitoon pääsee, kun siihen on valmiutta. Huumehoidon kokemusasiantuntija kuvasi, että suurimpia vaikeuksia oli päästä ensimmäisen kerran puhelimella läpi tiettyyn kellonaikaan. Näin ei pitäisi enää olla - eikä toivottavasti koskaan uudestaan.
Päihderiippuvuudesta vapautuminen on pitkä prosessi ja moni yrittää lukuisia kertoja. Toisin sanoen meillä on hoidoissa henkilöitä, jotka ovat olleet katkolla kymmeniä kertoja. Veronmaksajasta se tuntuu rahojen tuhlaukselta. Toisaalta jokainen hoitoon hakeutuminen voi viedä eteenpäin eikä ole olemassa kaavaa, minkä mukaan ihmisten riippuuvuudesta vapautumisen polkua voitaisiin luokitella.
Rajallisten resurssien maailmassa päihdehuollon on tasapainoteltava yksilöllisten tarpeiden ja järjestelmäkeskeisyyden välillä. Järjestelmän eli kunnan päätöksentekijöiden on pidettävä myös huolta, että hoidon vaikuttavuutta ja kustannuksia seurataan eikä yksilöllisyys räjähdä käsiin.
Sosiaalilautakunta on tällä kaudella käsitellyt paljon päihdepalveluja. Palveluja on kilpailutettu ja korvaushoitoa ostimme. Erimielisiä olimme lääkkettömistä hoidoista. Lautakunta äänesti, voidaanko pitkiä lääkkeettömiä hoitoja edelleen ostaa Kiskon klinikalta. Kannatin ostojen jatkamista, mutta pallo jäi virkamiehille: he ostavat, jos kysyntää on. Luottamusmiesten on luotettava virkavalalla annettuun tietoon, mutta hieman skeptinen olen. Kentältä tulee viestiä, että lääkkeettömiin hoitoihin olisi halua. Jossain tökkii.
Resursseja on, mutta kysymys on siitä miten päihdehuolto järjestetään. Hyvä suunta on, kun ensi vuoden alussa aloittavassa sosiaali- ja terveysvirastossa päihdehuolto ja mielenterveyspalvelut ovat samassa osastossa. Päihdehoitajajien kokeilu terveysasemilla on myös oikea suunta kohti helposti saatavia ja leimaamattomia päihdepalveluja.
Yksi iso asia on jäänyt jumiin: koko kaupungin alkoholipoliittinen ohjelma jämähti kaupungintalolle eikä ole edennyt mihinkään. Ilmeisesti työryhmän esitykset alkoholimainonnan ja -tarjoilun rajoittamisesta pelästyttivät. Minua pelottaa eniten, että päihteistä puhuminen on yhä kahtiajakautunutta, vaikka suurimmalla osalla meistä on henkilökohtaista kokemusta niin viinan positiivisista ja negatiivistakin puolista.
