Viime vuonna peräti 1569 alle 30-vuotiasta joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Määrä on enemmän kuin koskaan aiemmin tällä vuosituhannella. Työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä jo yli 20 000 alle 35-vuotiasta suomalaista. Vuodesta 2006 lähtien masennuksen takia eläkkeelle siirtyneiden nuorten määrä on kasvanut 42 prosenttia.
Miten tähän on tultu? Mitä voimme tehdä? Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) arvelee, että syy nuorten eläkeläisten räjähtäneeseen määrään saattaa olla puutteellisessa perusterveydenhuollossa. Kansaneläkelaitoksen erikoistutkija
Annamari Tuulio-Henrikssonin mukaan yhtä yksittäistä syytä tilanteeseen ei voi löytää, mutta arvelee että osassa tapauksista sairastumisen syyt voivat kuitenkin johtua lapsuudesta, vanhempien mielenterveys- ja
päihdeongelmista.
Molemmat valistuneita arvauksia, mutta mielestäni vain osaselityksiä.
Miksi lisääntyminen on tapahtunut juuri nyt? Keitä nämä nuorena eläkkeelle siirtyneet ovat?
Jos laskee tästä taaksepäin 30 vuotta, ollaan vuodessa 1982, jos 18 niin vuosi on 1994. Näinä vuosina tapahtui ensin talouden ylikuumeneminen, rahaa tuli hyvin helposti. Sen jälkeen seurasi lama, pankkikriisi,
jonka maksajiksi jäivät tyrkytettyä lainaa ottaneet, hyväntahtoiset takaajat, yksityisyrittäjät, työttömäksi jääneet. Suomi jakaantui voittajiin ja luusereihin, seurasi elintason romahtamisia, vuosien velkahelvettejä, työttömyyden pitkittymistä ja ennen kaikkea häpeää.
Vanhoja juttujako? Unohdettiinko jotain? Näissä perheissä oli lapsia, lapsia jotka ensin saivat kaikkea ja sitten eivät mitään. Lapsia, jotka syntyivät lamaantuneisiin tunnelmiin. Lapsia, joiden kaverit jäivät, vanhemmat olivat apaattisia tai humalassa. Tai satunnaiset pätkätyöt pätkivät myös toimeentulon ja arjen.
Yhteiskunta auttoi, vai auttoiko? Poistamalla lapsivähennyksen, mikä kurjisti tilannetta yhden huoltajan perheissä. Luvattiin korvausta lapsilisien korotuksella, mutta se jätettiin nimelliseksi. Säästettiin lisää, lapsiperheisiin ei enää saanut kunnallisia kodinhoitajia. Kun lapset kasvoivat, heistä tuli ongelma. Olivat
pihalla, eivät tienneet minne suunnistaa. Työtä ei ollut aikuisillekaan, säästää piti, joten määrättiin ettei alle 25-vuotias saa työmarkkinatukea ellei ole suorittanut ammattiopintoja.
Myöhemmin leikattiin vielä toimeentulotukea vastaavasti. Kun he eivät jaksaneet hakea tai päässeet opiskelemaan, alettiin pohtia että uudelleenhakijoiden määrää opinnoissa tulee rajoittaa. Opintoihin hakeutumista tuli rajoittaa yhteisvalinnoilla. Jos pääsisivät opiskelemaan, eivät ehkä edenneet normaalitahtia, nyt lyhentämään opiskeluoikeuksia ja etenkin opintotukea. Taustalla vanhemmat, joiden oma elämä nousi kovien kokemusten jälkeen tai ei noussut. Rinnassa epämääräinen ahdistus ja riittämättömyyden tunne.
Voitaisiinko jotain muuttaa heidän kohdallaan ja tulevaisuudessa? Voitaisiinko kuristusköyttä nuorten kaulalta hellittää edes jossain?
Ensimmäisenä työmarkkinatuki. Työmarkkinatuki pitää maksaa kaikille, myös nuorille. Näin nuori saa jonkin rahan kuukaudessa käyttöön eikä ole riippuvainen sossun mielivallasta. Sillä mielivaltana nuori sen kokee. Nuori, joka ohjataan työvoimahallinnon ohi sosiaalitoimeen harkinnanvaraiselle toimeentulotuelle,
ohjataan myös elämän ohi.
Holhoamista pitää saada vähemmälle nuorten koulutukseen hakeutumisessa. Ennen pysyi hakemaan sinne minne vanhemmat käski ja sitten salaa sinne minne halusi. Nyt on vain yksi yritys.
Tärkeintä olisi kuitenkin muuttaa suhtautumista näihin syrjäytettyihin nuoriin. Ymmärtää, että heidän lamaantumisensa ja voimattomuutensa ei ole pelkästään, jos ollenkaan, oma valinta.
He ovat osaamattoman politiikan uhrilampaat. Siksi juuri heihin ja syrjäytymisvaarassa oleviin tulee kiinnittää erityistä huomiota sekä kuntien että valtion tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti