9. kesäkuuta 2012

Riitta Skoglund: Sote-uudistus ja päihdetyö

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 6.6.12 sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhdistämisen sosiaali- ja terveysvirastoksi, sekä uuden varhaiskasvatusviraston perustamisen. Uusien virastojen on määrä aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Uutta organisaatiota luonnehditaan asiakasprosesseja korostavaksi, ja siinä päihdetyö ja psykiatria liitetään samaan Terveys- ja päihdepalvelujen osastoon. Yhteiskunnassamme on käyty pitkä tie siihen, että mielenterveys- ja päihdeongelmat otetaan vakavissaan myös sairauksina, ja että niiden tutkimukseen ja hoitoon panostetaan. Siksikin päihdetyön ja psykiatrian paikka on terveys- ja päihdepalveluissa, elävässä yhteydessä muuhun terveyden- ja sairaanhoitoon. Seuraavaksi uudistusprosessissa keskitytään yksikkötason jatkosuunnitelmiin

Päihdeongelmia on monentasoisia. Ongelma, joka ei varhaisvaiheessa näy, ovat ns siistit ja sivistyneet alkoholiriippuvaiset. Heidän ongelmansa jää piiloon ja kasvamaan, kun ei ole vielä näkyvissä mitään dramatiikkaa, toisin sanoen esim väkivaltaista käytöstä, lastensuojeluilmoituksia, työn tai työkyvyn menetystä, maksan ja haiman sairauksia tai neurologisia ongelmia. Hätkähdyttävää on, että työikäisten suurin yksittäinen kuolinsyy on alkoholi. Terveysasemille on jo sijoitettu A-klinikoilta päihdehoitajia. Perustason terveydenhuollon päihdetyötä on edelleen vahvistettava ja tuotava lisää päihdeosaamista terveysasemille, jotta nämä tavallisten meikäläisten päihderiskit tunnistetaan ja interventio osataan tehdä riittävän varhain.

Päihde- ja mielenterveysongelmien hoidossa ja erityisesti kuntoutuksessa pelkkä lääketiede ei riitä. A-klinikoilla ja muissa nykyisen päihdehuollon yksiköissä olevaa osaamista ei  pidä kokonaan hajauttaa terveysasemille. Vakavissa päihdeongelmissa on kyse vaikeasta riippuvuusongelmasta, jonka hoito ja erityisesti kuntoutus vaatii erikoistason osaamista. Tästä A-klinikoiden ja muiden päihdehuoltoyksiköiden erityisosaamisesta on pidettävä jatkossakin huoli haastavampien asiakkaiden kuntouttamiseksi ja päihdehoidon kehittämiseksi.

Päihdeongelmat ovat sekä kevyempiä, laajalle levinneitä että vaikeita ja pitkälle kehittyneitä.
Päihdeongelmien hoito ja kuntoutus pitäisi mielestäni uudessa sote-organisaatiossa järjestää sekä perustason että erikoistason palveluihin samaan tapaan kuin esimerkiksi psykiatrisia ongelmia nykyisessä terveyskeskuksessa hoidetaan sekä perus- että erikoissairaanhoidon tasolla. Valtuusto hyväksyi tätä koskevan toivomusponteni jatkovalmisteluissa selvitettäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti