Viisivuotiaamme kävi tällä viikolla hammastarkistuksessa: reikiä nolla, positiivista kannustusta ja onnelliselle mukaan minihammastahna. Yhtä tyytyväisenä lähtivät sekä poika että äiti kesän ensimmäisestä puheopetuksesta ärräharjoitukset kainalossa.
Jotkut asiat - ainakin oman perheen kokemuksella - toimivat hyvin Helsingissä. Säännöllisiin hammastarkistuksiin tulee kutsu kotiin ja puheopetukseen pääsee ajoissa ennen kouluikää. Maunulan terveysasemalle olemme päässeet saman aamun aikana, kun lapset ovat olleet sairaita. Myös ennen äidin kaupunginvaltuutetun tehtäviä.
Kaikki lasten terveydenhuollossa ei toimi täydellisesti. Koululääkärillä ei kumpikaan koululaisemme ole ollut kertaakaan: vanhin on sentään viidesluokkalainen, joten ilmeisesti pitää alkaa kyselemään.
Monessa koulussa ei ole kuraattoria tai psykologia, kun edellinen on lähtenyt ja uutta ei saada. Koulun johtokunnassa olen moneen otteeseen kuullut, kun psykologeja tulee ja menee. Syitä on mietittävä kunnolla: jos hoidettavana on viisi koulua ja kulkemiset päälle, ei kukaan jaksa sellaista työtä pitkään.
Omien lasten koulussa ei ollut viime vuonna kuraattoria osan vuotta lainkaan ja monessa suuressakin koulussa kuraattori/psykologi on paikalla vain päivän viikossa. Voimavaroja on jaettu myös eniten tarvitseville, mikä tietenkin on tarpeellista.
Positiivinen diskriminaatio ei saa tarkoittaa, että selkeästi puutteellisia voimavaroja ei koskaan lisätä, vaan niukkuutta aina vaan tasataan. Mielenterveys voi järkkyä myös ns. hyvillä alueilla eikä lapsen elämässä apua saa joutua odottamaan kuukausia tai vuosia.
Samanlaista niukkuuden jakamista on nyt elokuussa tapahtuva psykologisten hoitajien siirto yläkouluista ammattikouluihin. Ammattikouluissa on kouluterveyskyselyiden perusteella suurempi tarve. Toisaalta tukea olisi saatava mahdollisimman aikaisin ja yläasteikäiset jäävät usein lapsuuden ja nuoruuden väliinputoajiksi.
Oppilashuoltoon tarvittaisiin perusteellinen remontti, jossa mietittäisiin työtapojen tehokkuutta, vaikuttavuutta ja uusia palveluja. Olen kuullut alan ammattiliisilta, että vastaanottokopissa istuminen ja odottaminen on turhauttavaa - ja vie voimavaroja. Vastaaotto-oven taakse jonottamaan eivät tule he, jotka eniten apua tarvitsisivat.
Oppilashuollon remontin pitäisi aloittaa siitä, että läsnäoloa lasten ja nuorten kanssa lisätään. Jos kuraattori, psykologi tai kouluterveydenhoitaja ei ole vain nimi koulun nettisivulla, vaan tuttu ihminen, on avun pyytäminen ja vastaanottaminen helpompaa. Tämä vaatii tietenkin aikaa.
Opetusviraston ja terveyskeskuksen työkulttuuri on niin hierarkkinen, etten yhtään ihmettele ammattilaisten siirtymistä yksityiselle sektorille. Kun ammattilaisiin luotetaan ja heille annetaan liikkumavaraa eikä heitellä koulusta toiseen, syntyy pitkäjänteistä työtä ja tulosta.
Nykytyylillä huolipuhe lasten ja nuorten syrjytymisestä voi jatkua tästä ikuisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti