Maria Ohisalo: Sosiaalipalvelut on uusi musta

MTV3:n uutisten teettämän kyselyn (16.9.) mukaan kunnallisvaaleissa suomalaisia kiinnostavat eniten sosiaalipalvelut. Seuraavaksi eniten mielenkiintoa herättävät kuntarakenneuudistukseen ja infrastruktuurin liittyvät asiat.

Uutinen ei sinänsä yllätä. Kuntien budjeteista yli puolet menee tälle sektorille (yhdessä terveyspalveluiden kanssa) ja sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat lähelle kuntalaisia. Niin toki tulevat infrastruktuuriinkin liittyvät asiat, kuten liikenne tai puistojen ja julkisten tilojen ylläpito. Jälkimmäiset vain usein tuntuvat niin arkipäiväisiltä, että harva edes tunnistaa, että niistäkin päättäminen kuuluu kaupunginvaltuutettujen työhön. Kiivaana käyvä keskustelu lastensuojelusta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä on epäilemättä ollut omiaan lisäämään sosiaalipalveluiden kiinnostavuutta kunnallisvaaliteemana tänä syksynä.

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, sosiaalivirasto ja terveyskeskus ovat jo 12 vuotta tehneet monihallintokuntaista ja moniammatillista yhteistyötä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tästä yhteisresursoidusta Luotsi-toiminnasta julkistettiin tekemäni arviointitutkimus 12.9.

Eräänä arvioinnin havaintona nostan tässä yhteydessä esiin kyseisen toimintamallin ”neutraalin imagon”. Tällä viittaan toimintamuodon rooliin kolmen eri viraston ja ammattikunnan välimaastoissa. Haastattelujen perusteella nuorisoasiainkeskuksen pääasiassa hallinnoima toiminta näyttäytyy helpommin lähestyttävänä, kuin mitä lastensuojelun sosiaalityö tai esimerkiksi nuorisopsykiatria ovat. Luotsista puuttuvat vahva kontrolli, pakotteet ja ehdottomuus.

Luotsi voi olla monen nuoren kohdalla ensimmäinen palveluinterventio, joka kuitenkin tutustuttaa nuorta palvelujärjestelmään ilman pelkoa sanktioista. Tämä voi helpottaa myöhemmin esimerkiksi opinnonohjaus- tai työllistämispalveluihin hakeutumista.

Ihmiset jäävät liian usein ilman apua, koska sitä ei osata, kyetä tai haluta hakea. Kahdella ensimmäisellä viittaan ennen kaikkea palvelujen ja tulonsiirtojen kokonaisuuden tilkkutäkkiin, jossa juuri omaan tilanteeseen oikean avun löytäminen vaatii usein paljon työtä ja on monelle avuntarvitsijalle ylivoimaisen kuluttavaa tai hankalaa. Viimeisellä on yhtymäkohtia ennakkoluuloihin, joita monella varsinkin sosiaalipalveluita kohtaan on. Edellä mainitut kontrolli- ja pakotenäkökulmat tulevat helposti esiin varsinkin lastensuojelusta puhuttaessa.

Ihmisten huolet tai ongelmat katsovat vain harvoin virastojen rajoja. Sektoroitunut palvelujärjestelmä ei aukene avuntarvitsijalle, muttei myöskään juuri kannusta eri ammattien väliseen yhdessätoimimiseen.

Helsingissä vuoden 2013 alussa yhdistyvät sosiaalivirasto ja terveyskeskus ovatkin nyt jännän äärellä siinä, kuinka asiakkaiden palveluketjuja saadaan jouhevoitettua, kuinka apua on jatkossa helpommin saatavilla ja kuinka sosiaali- ja terveyspalvelut onnistuisivat myös näyttäytymään, ei vain pahoinvointia poistavina, vaan myös hyvinvointia tuottavina avun muotoina.

Usein puhutaan siitä, kuinka tärkeää palveluissa on tuttuuden ja luottamuksellisen suhteen kautta keskusteluyhteyden syntyminen asiakkaan ja työntekijän välille. Nähtäväksi jää, kuinka paljon uudessa 15 000 työntekijän supervirastossa luodaan mahdollisuuksia ihmisten (ei vain asiakkaiden ja työntekijöiden) välisille aidoille kohtaamisille ja läsnäololle.

Ehkä sosiaalipalvelut itsessään ovatkin vanha musta ja uutena värinä on niiden rohkea kehittäminen kohti vaikuttavampaa ja ihmislähtöisempää työskentelyotetta, jossa myös palvelun käyttäjien ääntä kuullaan.  

Maria Ohisalo on tutkija, jatko-opiskelija ja nuori vihreä kunnallisvaaliehdokas, joka on syntyjään itähelsinkiläinen ja sydämeltään maailmankansalainen. Marian ehdokassivut löydät täältä. 

”Ei kenenkään maalta” kaikkien maalle -arviointitutkimus löytyy sähköisessä muodossa ositteesta täältä.