Ystäväni toimii lastentarhanopettajana helsinkiläisessä, noin sadan lapsen päiväkodissa. Hän on motivoitunut ja haluaisi tehdä työnsä hyvin. Kysyin häneltä mikä on tällä hetkellä päiväkotien suurin haaste.
Hän vastasi hyvin yksiselitteisesti: ”Haluaisin aloittaa päivät pedagogiikalla: miettimällä, mikä olisi kasvatuksellisesti mielekkäintä. Sen sijaan aloitan laskemalla, kuinka monta lasta on paikalla.” Jos lapsia on paikalla normaalia vähemmän, saatetaan osa hoitajista lähettää muihin päiväkoteihin. Jäljellä jääneet työntekijät jäävät selviytymään ison lapsiryhmän kanssa miten parhaiten taitavat. Jos taas joku hoitajista sairastuu, ei sijaista saa aina tilata tai vaikka tilattaisiinkin, niin sellaista ei aina löydy.
”Kyllä näiden käyttöasteprosenttien tavoittelun takia kärsii kasvatuksellinen toimintakin. On aika tuskastuttavaa joutua aamun lauluhetkessä miettimään, että voi kun tulisi vielä yksi lapsi, niin ei tarvitsisi yhdistellä ryhmiä tms. Tätäkö päiväkodin arjen halutaan olevan?”
Tämän kertomuksen jälkeen olin sekä hämmentynyt että ärsyyntynyt. Hämmentynyt siksi, että luulin tällaisten tilanteiden olevan poikkeuksellisia. Ärsyyntynyt siksi, että olen törmännyt jo useita vuosia sitten vastaavaan toimintaan. Oma lapseni oli aikoinaan kahden hoitajan ryhmäperhe-päiväkodissa, jossa käyttöaste saatiin kohdalleen pitämällä välillä yhden hoitajan päiviä. Tällöin hoitajalla oli 8 lasta, joista alle 3-vuotiaita oli 5. Eli mentiin kirkkaasti yli suositusten ja tuollaisina päivinä ei voitu ulkoilla, koska hoitajan kaikki aika olisi mennyt pukemiseen ja riisumiseen.
Minä ja muutama muu vanhempi valitimme asiasta päivähoitoalueen päällikölle ja eräs vanhemmista kirjoitti Hesariin mielipidekirjoituksen. Ja johan alkoi tapahtua. Sain kirjallisen vastauksen ja lopulta asiasta annettiin uudet ohjeistukset ryhmäperhepäivähoitoa koskien. Pieniä ryhmäperhepäiväkoteja (4-15 lasta, 2-3 hoitajaa) on kuitenkin todella pieni osa kaikista Helsingin
päivähoitopaikoista, joten tämä saavuttamamme erävoitto ei muuttanut mitenkään isompaa kuviota.
Siis mikä ihmeen käyttö- ja täyttöaste ja pääluku? Päiväkotimaailmassa on alettu viime vuosina puhua tuottavuudesta, ja tavoitteena on periaatteessa päästä mahdollisimman lähelle sadan prosentin täyttö- ja käyttöastetta. Kun lapsia ei ole hoidossa koko määrää, mutta kaikki henkilökunnasta ovat töissä, niin käyttöaste laskee. Vastaavasti kun ryhmän kaikki lapset ovat paikalla ja henkilökuntaa on pois, kasvattajien määrä suhteessa lapsiin laskee ja käyttöaste kohoaa. Helsingissä on pyritty yli 90 %:n käyttöasteeseen ja vielä korkeampaan täyttöasteeseen, mikä on tehnyt päiväkotien arjesta sietämätöntä.
Päiväkodit ovat myös velvoitettuja raportoimaan kuukausittain keskimääräisen täyttö- ja käyttöasteen ylemmälle tasolle, jossa seurannan perusteella tehdään tarvittavat tarkennukset ja kehittämisehdotukset. Käytännössä yleensä vaaditaan, että seuraavassa kuussa kurotaan ”huonoja” käyttöasteita kiinni. Tämä tietenkin taas johtaa usein siihen, että päiväkotien johtajat joutuvat miettimään esimerkiksi sitä, kuinka paljon sijaisia voidaan seuraavassa kuussa tilata.
Tuottavuusmallin käyttöä on perusteltu sillä, että kun resurssit ovat pienet, ne pitää saada parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön. Saattaa toimia yrityksessä, mutta on epäreilua tuottavuuden nimissä pitää lapsia lain vastaisissa, ylisuurissa ryhmissä ja siirrellä henkilökuntaa päiväkodista toiseen. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi työntekijät ovat stressaantuneita ja lapset levottomia.
Ikävä totuus on myös se, että mitä pienempi päiväkoti on, sen suurempi vaikutus jo pienillä muutoksilla lasten ja henkilökunnan läsnäoloissa on käyttöasteeseen. Mallin idea vaikuttaisikin olevan, että tuottavuus on korkeimmillaan, kun lapsia on henkilökuntaan nähden maksimimäärä. Ilo pienistä ryhmistäkin siis haihtuu, kun ne yhdistetään isoksi heti muutaman lapsen sairastuttua.
Ja oikeastaan vielä huolestuttavampaa on työntekijöiden uupuminen. Ystäväni totesikin: ”Minä vain haluaisin olla hyvä kasvattaja ja tehdä töitä lasten hyvinvoinnin eteen enkä stressata jostain pääluvuista. En ymmärrä, miksi päättäjät eivät tajua, kuinka äärimmilleen päiväkotien henkilökunta on venytetty?”
Niin, en ymmärrä minäkään. Mutta muutos tähän on tultava, koska mielestäni maksamme tällä hetkellä tuottavuuden nimissä aivan liian suurta hintaa. Minä haluan lisäresursseja päiväkodeille ja stopin tälle säästökuurille, mitä kai tuottavuudeksikin jossain piireissä kutsutaan.
Kirjoittaja on ekaluokkalaisen äiti ja viikkiläinen kunnallisvaaliehdokas, joka on työskennellyt useita vuosia luokanopettajana.
Elinan vaalisivut löydät täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti